Hei! Olen tänä vuonna ehdolla EU-vaaleissa. Sen lisäksi olen RKP:n varapuheenjohtaja, vaimo, urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallinin erityisavustaja sekä ruuanlaiton että urheilun suuri ystävä. Minusta tulee myös lähiaikoina äiti.
Haluan näillä sivuilla kertoa visioistani EU:n ja Suomen hyväksi ja myös hiukan itsestäni.
Kiitän mielenkiinnostasi – onpa mukava nähdä että olet löytänyt tänne!
Muista myös äänestää 7 kesäkuuta 2009!

Anna Bertills
Ehdokas numero 125
Kilpailu kovenee, maailmassa vallitsee taantuma, tuotantorakenteita muutetaan yhdessä yössä, muutos- ja innovaatiovaatimukset vain kovenevat ja kansalliset yritykset käyvät selviytymistaistoa. Tällaisessa tilanteessa työmarkkinoille tarvitaan uudistuksia. Kielitaito, koulutus ja itsetunto avaavat paljon ovia työmarkkinoilla niin omassa maassa kuin maailmallakin - mutteivät kaikkia ovia eivätkä kaikille. Uskon siihen, että yhteiset eurooppalaiset aloitteet vähentävät työttömyyttä ja parantavat juuri sinun asemaasi kansallisilla työmarkkinoilla.
Pohjoismaat voivat jatkossakin muodostaa vahvan ryhmittymän EU:n sisällä. Yksin ei ole vahva. Unionissa, jossa jokainen 27 jäsenmaasta puhuu omassa asiassaan, Pohjoismaiden yhteistyö on yhä tärkeämpi taustatuki. Pohjoismainen tasa-arvopolitiikka voisi olla mallina muulle Euroopalle, ja sama koskee hyvinvointipolitiikkaamme. Maatalouspolitiikka on niitä alueita, joilla Pohjoismaiden yhteistyö tulee yhä tärkeämmäksi. Myös tuore ehdotus Pohjolan yhteisestä puolustuksesta voisi olla askel oikeaan suuntaan
Laaja-alaisempi hyvinvointipolitiikka vaatii rohkeutta ja uteliaisuutta.
Suuri osa hyvinvointipolitiikastamme nojaa siihen, kuinka paljon tai vähän liikumme. Lapset eivät nykyään liiku yhtä paljon kuin ennen. Tämä lisää sairastumisriskiä jo nuorena. Voimme kaikki päätellä, mitä se merkitsee yksilölle ja yhteiskunnalle. Uutta luovan ja rakentavan hyvinvointipolitiikan avulla voimme lähestyä urheilu- ja liikuntakulttuurin arvoa itsessään, pitää väestön terveempänä ja edistää huippu-urheiluakin. Haluan vaikuttaa siihen, että urheilu- ja liikuntakysymykset toden teolla integroidaan muuhun politiikkaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Huippu tuottaa laajapohjaisuutta - ja päinvastoin.
Anna on ahkera avustaja. Hän saa asiat aina varmuudella hoidettua. Nuori ja karismaattinen poliitikko, jonka empaattisuus ja aktiivisuus tekee hänestä erittäin mukaansatempaavan vaikuttajan.
Stefan Wallin
Kulttuuri- ja urheiluministeri
Puheenjohtaja, RKP
Toimiessaan Finlands Svenska Idrottin informaatiopäällikköna Anna Bertills on edistänyt suomenruotsalaisen urheilun näkyvyyttä mediassa ja yhteiskunnassa. Tehokkuus, pelisilmä, laaja kontaktipinta ja tyylitaju on tehnyt tämän mahdolliseksi. Nämä ominaisuudet ovat myös eduksi Euroopan parlamentissa, puhumattakaan yhteistyökyvykkyydestä sekä positiivisesta asenteesta, jota Annalla riittää!
Carl-Olaf Homén
Finlands Svenska Idrottin puheenjohtaja
EU on yhteinen projektimme rauhan, stabiliteetin ja hyvinvoinnin Euroopassa. Tulevaisuudessa tarvitsemme vahvempaa – emme vaisumpaa – EU:ta, jotta elämä Euroopassa kukoistaisi. Tarvitsemme myös nuoria, jotka ymmärtävät yhteistyön tärkeyden. Anna on sellainen nuori, jota tukevat nuorten lisäksi myös me vähän vanhemmat.
Ole Norrback
Entinen RKP:n puheejohtana
Ministeri
Vöyriläinen Anna Bertills suhtautuu politiikkaan tunteen palolla ja tietää mitä haluaa. Hän edistää asioita pehmeällä, mutta määrätietoisella tyylillään – juuri mitä politiikassa tarvitaan. Asettumalla ehdokkaaksi EU-vaaleissa Anna näyttää miten tärkeätä suomenruotsalainen mandaatti on Brysselissä!
Ulla-Maj Wideroos
Kansanedustaja
Pitkäaikainen erityisavustajani Marcus Rantala antoi vihjeen Annasta. Entisenä Svensk Ungdomin (RKP:n nuorisojärjestö) puheenjohtajana hänellä tietysti oli iso kontaktiverkosto. Puhuttuaan niin lämpimästi Annastaa, päätin soittaa ja pyytää Annaa eduskunta-avustajakseni. Sehän oli joulua edeltävää aikaa ja Anna kertoikin myöhemmin, että oli leiponut piparkakkuja, juuri kun soitin. Tämä ei kuitenkaan herpaannuttanut hänen keskittymiskykyään ja minun ei tarvinnut ylipuhua; Anna oli heti kiinnostunut. Työ eduskunta-avustajanani oli erittäin itsenäistä ja vaati omaa aktiviteettia ja aloitekykyä. Ja sitä Annalla riitti. Annalla on sitä paitsi erityislahja – kai sitä voi karismaksi kutsua. Uskon myös että se, että hänestä myöhemmin tuli SU:n puheenjohtaja ja RKP:n varapuheenjohtaja oli kirjoitettu tähtiin. Stefan Wallinin erityisavustajanaan hänellä on mahtava paikka oppia politiikasta täyspäiväisesti.
Jan-Erik Enestam
Pääsihteeri,
Pohjoismaiden neuvosto
Entinen RKP:n puheejohtana
Ministeri
Olen Anna Katarina Mikaela Bertills. Nimeni sain siskojeni Västeråsissa asuvien kavereiden mukaan. Synnyin Vöyrissä 4. lokakuuta 1979 perheeseen, johon kuuluivat äiti Mari-Anne, isä Kaj sekä isot siskot Eva ja Caroline. Isäni kuoli äkillisesti vuoden 2007 eduskuntavaalien aikana. Kaipuu on yhä voimakas ja aina läsnä. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni kuuluivat elämä omakotitalossa Molpen kylässä, urheilua IF VOM:ssa ja saksofoninsoittoa Vöyrin nuoriso-orkesterissa. Paljon perhe-elämää, vanhempien läsnäolo ja kuopuksena olemista.
Kirjoitin ylioppilaaksi Vörå samgymnasiumista ja muutin Turkuun opiskelemaan valtiotieteitä. Ylioppilaskuntapolitiikkaa ja Österbottniska Nationen -osakunnan puheenjohtajuus. Svensk Ungdomin myötä heräsin vähitellen poliittisesti. Valinta ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Toukokuussa 2005 minut valittiin SU:n liittopuheenjohtajaksi ja jo sitä ennen olin työskennellyt Jan-Erik Enestamin eduskunta-avustajana. Se työ tuli minulle muutama päivä ennen joulua juuri kun olin leipomassa piparkakkuja. Joskus elämä yllättää.
SU-aika oli kouluistani paras. Sen jälkeen minut valittiin vuonna 2007 Finlands Svenska Idrott -urheilujärjestön koulutus- ja tiedotusyksikön päälliköksi. Sieltä olen nyt virkavapaalla, koska sain marraskuussa 2008 kutsun kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin erityisavustajaksi. Aviomieheni Andreas on minulle ajatusten sparraajana ja vakaana, neutraalina tukena. Elämäni pyörii kyllä politiikan, Rkp:n ja työn ympärillä, mutta yhtä lailla perheen, Vöyrin, ruoanlaiton ja urheilun.
Kolmansissa vaaleissani edustan samaa kuin ennenkin: liberaalia suomenruotsalaista ääntä. Uskon yhä yhteiskuntaan, joka näkee yksilön tarpeen yli kollektiivin. Haluan olla kaksikielisyyden, ruotsinkielisen arjen ja uuden sukupolven ääni. Olen ylpeä puolueestani ja vaikutan sen kautta yhteisen asian ja tulevaisuuden puolesta.
Julkinen Anna on läpikotaisin ”arki-Annaa”. Eikä mitään muuta.
Nimi
Anna Katarina Mikaela Bertills
Ikä
29
Perhe
Naimisissa Andreaksen kanssa, äiti ja kaksi vanhempaa siskoa perheineen.
Tausta
Valtiotieteiden maisteri (2002) Åbo Akademista. Pääaineena kansainvälinen politiikka. Aikasempina tehtävinä Jan-Erik Enestamin eduskunta-avustaja, SU:n puheenjohtaja 2005-2007 ja Finlands Svenska Idrottin informaatiopäällikkö. Tällä hetkellä Stefan Wallinin erityisavustaja.
Asuu
Helsingin Vuosaaressa ja Vöyrissä
Tärkeät kysymykset
Työmarkkinat, työllisyystilanne, nuorisotyöttömyys, hyvinvointipolitiikka sekä urheilu- ja liikuntakysymykset.
EU on
yhdistänyt Euroopan. Luonut stabiliteettia ja rauhaa ja jotain, mikä muuttuu päivittäin. Kaikkien jäsenmaiden etu.
EU tarvitsee
uuden ajan ja uudet kujeet
Mikaela Ingberg, Vaasa
Göran von Bondsdorff, Helsinki
Mikko Ollikainen, Maalahti
Björn Teir, Sipoo
Jens Wallin, Vaasa
Jonas Lindholm, Molpe
Joakim Träskelin, Vaasa
Henrik Antfolk, Kristiinankaupunki
Ida Stenman, Pietarsaari
Andreas Pada, Turku
Anna Jern, Helsinki / Vaasa
Jesper Wikström, Kaskinen
Benny Fors, Vaasa
Daniel Åkermark, Vaasa
Kim Sebbas, Mustasaari
Anna Buss, Vaasa
Ida Bertills, Vaasa
Marlene Ahlberg, Mustasaari
Linnéa Henriksson, Tammisaari
Erika Strandberg, Kimito
Eva Bertills, Vaasa
Fredrik Lönnqvist, Pietarsaari
Tom Heinonen, Uusikaarlepyy
Emma Portin, Uusikaarlepyy
Kjell Heir, Vöyri-Maksamaa
Åke Helsing, Vöyri-Maksamaa
Maria Helsing, Vöyri / Vaasa
Emma Friman, Vöyri-Maksamaa
Magnus Kulp, Vöyri-Maksamaa
Linda Backlund, Vöyri-Maksamaa
Björn Helsing, Vöyri-Maksamaa
Johan Helsing, Vöyri / Vaasa
Börje Lönnqvist, Oravainen
Oscar Lehtinen, Vaasa
Karolina Isaksson, Uusikaarlepyy
Anna Sundsten, Uusikaarlepyy
Heidi Österåker, Kaskinen
Jukka Parkkamäki, Helsinki
Harry Bondas, Parainen
Johanna Bondas, Parainen
Sandra Bergqvist, Nauvo
Annika Miemois, Turku
Ronnie Grandell, Turku
Stefan Svenfors, Luoto
Anniina Pirttimaa, Turku
Anders Grannas, Vöyri
Patrick Wikblad, Helsinki
Jonny Karlsson, Helsinki
Sonja Strang-Karlsson, Helsinki
Mikaela Nickull, Kaskisaari
Frida Pihlajaniemi, Porvoo
Terese Bondas, Vaasa
Joacim Tåg, Vaasa / Tukholma
Sofie Kulp-Tåg, Vöyri / Tukholma
Joel Johansson, Koivulahti
Tuomo Mattila, Helsinki
Stefan Backlund, Vaasa
Tomas Mattbäck, Mustasaari / Helsinki
Henrik Backman, Mustasaari
Mikael Finnäs, Maalahti
Helena Hemming-Väglund, Maalahti
Stefan Väglund, Maalahti
Magnus Rögård, Nurmijärvi
Benita Nordgren, Vaasa
Jens Nyman, Vaasa
Hanna Eliasson, Karjaa
Johanna Holmäng, Pedersöre
Gun Granlund, Vöyri-Maksamaa